Vilaukselta kyytöillä kaikki hyvin

Alueelle pääsee muun muassa tällaisen portin kautta. 

Piipahdin kyyttöjen Naapurinvaaran laidunalueella pari päivää sitten Joensuuhun mennessäni. Aivan ihana maasto kerta kaikkiaan! Aluetta on yhteensä 20 hehtaarin verran, joten siellä kyllä riittää nähtävää.

Kyyttöjen kellonkilkatus kuului portille saakka. Huutelin tytöille ja Jaakolle ja lähelle ne jo tulivatkin, mutta lopulta näin niistä vain vilauksen. Lähtivät mokomat karkuun. Ovat kuulemma olleet vähän näreissään isännällekin, eivätkä ole tulleet juttusille. Lienevät osoittavan mieltään maisemanvaihdoksesta. Eivät kai ne ole vielä vieraantuneet meistä? Tuskin...

Ihania rinteitä ja marjamaastoja.

Jokaisen naisen takana on mies.

Naapurinvaaralle tehdään parhaillaan lisää laidunalueita tulevia kesiä varten. Minä en siihen hommaan puutu enkä tartu tällä helteellä. Minua on suorastaan kielletty tulemasta sinne. En ole vieläkään tullut immuuniksi kainuulaisille ötököille, joten varmasti turpoaisin vähintään kolminkertaiseksi. Sen verran öttiäisiä siellä on. Antihistamiini väsyttää, ja kokosuojapuku päähineineen olisi kuolemaksi tällä säällä.

Se hyvä puoli Kainuussa on, ettei ainakaan Sotkamon seudulla ole punkkeja. Pohjois-Karjalassa Joensuun tienoilla punkit ovat suoranainen riesa. Joka kesä niitä on saanut kiskoa ihosta irti. 

Aitatolppia.

Lapset lähtivät maailmalle

Yhyy, ei kuulu enää kellonkilkatus pihapiirissä. Kyytöille järjestyi eilen lyhyellä varoitusajalla kyyti, joten neitokaiset kera Jaakko Kullan ovat nyt Naapurinvaaralla.

En ole vielä ehtinyt käydä alueella, mutta tarkoitus on mennä lähipäivinä kuvaamaan - ja tervehtimään rakkaita. Matkaa meiltä Naapurinvaaralle on noin kolmekymmentä kilometriä.

Alue on siitä metka, että sinne pääsee liikkumaan kuka tahansa. Kyytöt ovat siis samalla aidatulla alueella kuin ihmisetkin. Siellä on mm. luontopolkuja. Tarkoitus on tehdä infotaulut, missä kerrotaan perinnemaisemoinnista ja siitä, että kyyttöjä ei tarvitse pelätä - vaikka siellä onkin yksi hirmuinen ja puhiseva sonni, heh. Isäntä tuumasi eilen, että yleensä sonni johtaa laumaa. Meidän Jaakkomme kirmaa tyttöjen (pyllyköiden) perässä... Mutta hyvin Jaakko pärjää ja pitää tytöistään huolen.

Laidunalue on kuulemma hyvin vaihtelevaa. Isäntä arveli kyyttöjen kiipeävän yöksi nukkumaan rinteelle, missä käy tuulenvire. Sateella ne todennäköisesti etsivät suojaa kuusikosta. Ja syömistä ja juomista siellä riittää. Silti on pieni huoli, että kuinka ne nyt siellä pärjäävät. Tosiasiassa ne taitavat olla niille ominaisimmassa ympäristössä, omassa sielunmaisemassaan.

Kesän keskellä Kainuussa

Juhannusruusut avasivat kukkansa juhannusviikolla.

Keskikesän juhla alkaa olla ehtoopuolella. Vietimme juhannuksen lähes kaksistaan. Suurin osa lapsikatraasta kun oli toisaalla. Tosin eläimiä riittää ympärillä yllin kyllin, joten ollaksemme aivan kahdestaan meidän täytyy karata pois kotoa.

Rauhalliset päivät sisälsivät yhdessäoloa: grillasimme, kitkimme omenapuupenkkejä, nautiskelimme viiniä, nukuimme päiväunia, kävimme tanssimassa, siivosimme entistä kyläkoulua, saunoimme ja haaveilimme. Ja pussailimme paljon! Ihmisen on hyvä olla, kun rinnalla on sielunkumppani. Onnellisuutta himmentää sydäntä raastava ikävä lapsiani, kun he ovat isänsä luona. Ei mene päivääkään, ettenkö itkisi kaipuutani.

Juhannussaunavastat.

Kyyttötytöt ovat nauttineet uudesta jäsenestään, Jaakko Kullasta. Lauma kirmaa laitumella tai sitten porukka pötköttää kylki kyljessä Jaakon karsinassa. Sonnipoika on niin onnellinen saadessaan olla tyttöjen pyllyköiden keskellä.

Kyyttöjen ensimmäinen juhannus Kainuussa.

Yhdessä on hyvä olla.

Krassit kukkivat navetalla juhannuksen kunniaksi.

Yksi kymmenistä pääskysten pesistä.

Juhannustaivaalla liihottaja.

Jaakko Kulta pääsi tyttöjen tykö

Mitä ihmettä nyt tapahtuu, mietti Jaakko, kun lankkuja irrotettiin.

Ai että, kylläpä voi ihminen olla onnellinen ja iloinen eläimen puolesta! Jaakko Kullan odotus palkittiin ja se pääsi tänään tyttöjen luokse laitumelle. Sonni on jo useamman viikon ulvonut ikäväänsä omassa karsinassaan. Meillä on ollut makuuhuoneessamme puhallin päällä öisin, jotta ulvonta ei häiritsisi untamme.

Olisin tahtonut helpottaa sonnin tuskaa jo paljon aiemmin, mutta Jaakkoa ei voinut päästää tyttöjen sekaan. Vasta nyt ne kaikki alkavat olla sukukypsässä iässä.

Kyyttölauma on vielä muutaman päivän tässä tilan kupeessa laitumella. Olohuoneen ikkunasta näkee suoraan laitumelle; kyyttöjen seuraaminen on tositeeveetä parhaimmillaan! Tilalta ne kyyditään sitten Vuokattiin Naapurinvaaralle, missä ne aloittavat kesätyönsä perinnemaisemoijina.

Kello kaulaan kalkattamaan

Kili koli kuuluu laitumelta ja navetalta. Yksi kyytöistä, Jasmin, sai nimittäin kellon kaulaansa. Kellolla on kuulemma ollut ennen muinoin - ja miksei tänäkin päivänä - kaksi tehtävää: sen avulla on kuultu, missä karja on, ja toisaalta kellon kalkatus on karkottanut petoeläimet pois. Ilmeisesti tarkoitus on laittaa vielä kahdelle muulle kilkuttimet kaulaan. Laidunalue, minne kyytöt menevät piakkoin, on sen verran laaja, että kellot on hyvä olla kaulassa.

Jasmin on selvästi ollut tämän 12-päisen lauman johtohahmo. Ei kuitenkaan mikään diktaattori. Jos joku asia vaatii tutustumista tai rohkeutta, on Jasmin ensimmäisenä menossa mukana. Ja se on myös kaikkein ihmisläheisin.

Jaakko antaa hellyyttä Jasminille.

Toisia kyyttöjä tuntui ainakin vielä eilen ärsyttävän kellon kalkatus. Jasmin ajoi laitumella muita takaa ja nämä juoksivat karkuun. Ja monet kerrat se tallusteli yksinään, kun muut menivät porukassa.

Tosin todennäköisesti joku päivä panta on otettu nätisti pois. Sen verran nokkelia nämä rotueläimet tuntuvat olevan verrattuna friisiläisiin. Viikonlopun aikana ne olivat karanneet laitumelta nelisen kertaa. Taisivat huomata, ettei isäntä ole talossa. Vielä eilen aamullakin kokeilivat turpakarvoillaan paimenpoikien tehoa. Oikein etsimällä etsivät kujeilumahdollisuuksia.

Reppureissulla Helsingissä

Hassuja peilejä Lintsillä.

Kolmen päivän Helsingin reppureissu on takana. Matkasimme perjantaina junalla Joensuusta Helsinkiin. Pojilleni junamatka oli ensimmäinen laatuaan. Ja hienoahan se oli. Viisituntinen meni pitkälti omassa hytissä. Junan leikkipaikka oli sen verran köykäinen, ettei siellä viihtynyt muutamaa minuuttia pidempään. Pari hassua kirjaa, pieni liukumäki ja istuttava leikkijuna.

 Majoituimme Mannerheimintiellä Scandic Marskissa, ja retkikohteitamme olivat Linnanmäki ja Korkeasaari. Suomenlinnassakin oli tarkoitus käydä, mutta perjantaina sateli vettä, joten kiertelimme muuten vain kaupungilla.

Hotellipakettiin kuului kaksi Hupiranneketta Linnanmäelle. Toinen meni perheen teinille, joka vietti päivää Lintsille samaan aikaan reissanneen kaverinsa kanssa. Toisen rannekkeen otti isäntä, joka taisi käydä peräti yhdessä laitteessa. Joten hukkaan meni siltä osin. Pojilleni kun riittivät mainiosti maksuttomat laitteet. Niitä oli kymmenkunta. Kivoja laitteita ja niistä osaan pääsivät myös aikuiset. Joten kiva ja edullinen kohde, kun alueellekin oli vapaa pääsy. Suosittelen käymään pientenkin lasten kanssa.

Näkymä hotellihuoneesta kadulle.

Hotelli oli muuten mukiinmenevä, mutta joko kadulla tai seinän takana oli teknohelvetti, josta kuului molempina öinä tasainen pauke ja huuto klo 01-03. Pojat nukkuivat kuin tukit, mutta me muut sitäkin huonommin. Keskustassa on aina nämä riskinsä.

Hotellin sijainti oli paras. Se oli kivenheiton päässä rautatieasemalta, ja raitiovaunupysäkki oli oven edessä. Kauppatorillekin jaksoi kävellä mennen tullen. Harkitsin etukäteen ottavani matkarattaat mukaan 4-vuotiaalleni, mutta turhat olisivat olleet. Korkeasaaressa tarjottelimme rattaita, mutta poika tuumasi, että muut nauravat, jos hän (isona poikana) istuu rattaissa.

Oikeastaan eniten virtaa koko reissun aikana oli nimenomaan nuorimmalla. Sunnuntain kaatosadekin oli hänestä hauskaa - lits läts mentiin lätäköstä toiseen pitkin Esplanadia. Kyllä se niin taitaa olla, että kun huolet ja murheet eivät paina, niin mieli on energinen ja iloinen. Mitä nuorempi on, sitä enemmän elää hetkessä. Elämän ehtoopuolella tuo taito taas voimistuu. Me aikuiset taidamme murehtia aivan liikaa.

Matkalla Korkeasaareen.

Koiras liehitteli naarasta sulkiaan huristellen.

Terve. Kameleilla oli karvanlähtöaika.

Uni maistui karhulle...

...ja näille gundeille.

Lakkaa kalankasvatusaltaassa

Altaisiin on kehkeytynyt oma perinnebiotooppialueensa.
Muun muassa koivut ja männyt ovat tulleet istutetun lakan kaveriksi.

Kaikkea pitää kokeilla - näköjään. Isännän isä huudahti eräänä päivänä, että lakka kukkii! Ajattelin hänen puhuvan lähialueen soista, mutta että ihan tässä pihamaalla. Että mitä?!

Mansikkapenkkien ja herukkapuskien välissä on kaksi käytöstä poistettua kalankasvatusallasta; olisikohan altaiden säde parisen metriä. En ollut edes kiinnittänyt erityistä huomiota moisiin altaisiin. Puhelimesta loppui tietysti äsken virta sen jälkeen, kun sain napattua edes tämän yhden kuvan. Joka tapauksessa, altaisiin on istutettu kymmenen vuotta sitten lakkaa. Ja nyt ne alkavat tuottaa satoa!

Jos tällä tavalla voi käydä lakassa, niin tykkään! Ainoa miinuspuoli on, että selkäänsä joutuu koukistamaan etukenoon muutaman asteen verran noukkiessaan marjan sormiensa väliin.

Pakastimet eivät täyty näiden altaiden antimisista. Todennäköisesti marjat napsitaan suihin ja lopuista tehdään lakkakakku - mikäli marjasato saa kypsyä rauhassa, eikä niihin iske mikään tauti. Jääkaapistamme on kyllä talven aikana kaivettu lakkahilloa purkki jos toinen, joten jonkun on täytynyt käydä myös ihan oikeasti lakassa... 

Kun tekee mieli...

Naurattaa vieläkin. Isäntä soitti eilen minulle tänne Joensuuhun, että arvaa mitä, Jaakko Kulta karkasi. Sen verran otti toista pannuun moinen yksinolo, että oli puskenut yhden lankun irti ja juossut raosta pihaton puolelle. Onneksi suurin osa tytöistä oli laitumella, joten seuralaistarjonta oli ollut vähäinen. Eikä sonni ollut älynnyt tai rohjennut mennä ulos, vaikka oviaukko on ihan sen karsinan vieressä.

Jaakko Kulta pääsee laitumelle heinäkuun alussa. Osa tyttökyytöistä on vielä nyt alaikäisiä, joten niiden sekaan ei sonnia voi laskea. Siihen asti herran olisi pysyttävä sviitissään, joka on nyt lankutettu entistä tiiviimmin.

Kuka lohduttaisi Jaakkoa?

Voi Jaakkoa. Tämä ilta kuunnellaan huutoa, marinaa ja valitusta. Kyyttötytötkin pääsivät laitumelle. Reitti ulos menee Jaakon karsinan ohi. Sonni pyrkiytyy tyttöjen mukaan lankkuaidan ali tai sitten kaula pitkällä lipsuttelee tyttöjen peräpäitä, kun ne kulkevat ohitse. Jotkut jäävät tekemään tuttavuutta sonnin kanssa.

Kyytöt laskettiin laitumelle päivällä. Friisiläiset siirrettiin laiduntamaan omalle alueelleen, jotta kyytöt saavat totutella rauhassa uuteen ympäristöön. Ja hyvin luontevasti ne soljahtivat maisemaan. Ne suorastaan kuuluvat tuohon näkymään sinitaivaan, koivujen, veden ja nurmen kanssa.