Rakastamalla hengissä

Kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä. Meidän nyt 5-kuinen kissanpentumme on menettänyt jo ainakin yhden, ellei toisenkin. Sitä on koeteltu paimenpojasta saadulla sähköiskulla. Kesällä se matkusti 30 kilometriä auton moottoritilassa. Reilu viikko sitten henki oli taas hiuskarvan varassa, kun vanhin paimenkoiristamme tokkasi sitä niskaan.

Koira on vahtinut aivan neuroottisesti kissanpentua. Tai sitten se kyttää herkeämättä, kun minihamsteri rullaa juoksupyörässään. Paimennustöitä on liian vähän ja koiraa turhauttaa. Tosin samanlaisen töllöntyön se oli tehnyt toiseksi nuorimmaisen kissan kohdalla, kun se oli pieni. Sen jälkeen se on antanut Millin olla rauhassa.

Nelli ehti maata puolisen tuntia isännän sylissä. Olimme aivan varmoja, että nyt siltä lähti henki. Itkimme molemmat. Isäntä silitteli ja kannusti pientä hengittämään. Koiraa ei näkynyt - se oli mennyt häpeämään jonnekin.

Minä rukoilin ja lähetin toiveen yläkertaan. Otin sitten pienen syliini ja kanniskelin sitä auringonpaisteessa. Itkin ja silittelin. Istahdin navetan seinustalle ja päätin kokeilla reikiä. Kävin vuosia sitten reikikurssin, ja olen sen jälkeen käyttänyt hoitomuotoa milloin missäkin tilanteessa. Avasin kanavat ja laskin käteni niskan päälle.

Kissa jatkoi hengittelyään. Tapauksesta on nyt mennyt reilu viikko ja kissa jatkaa hengittelyään. Pari kolme päivää pentu oli aivan sokea. Toisin sanoen aivan sylitettävä. Yöt yritimme saada sitä pysymään pyykkikoriin tehdyssä pedissä, mutta sieltä se vaan aina kapusi pois. Kopsahduksia on viikon aikana kuulunut sieltä sun täältä. Aluksi syötimme sille lusikalla nestettä. Nieleskeleminen oli vaikeaa. Pikkuhiljaa alkoivat hyytelömäiset ruuat mennä alas. Pissejä se teki minne sattui, ja kakkapyllyä ja turkkia sai pestä. Nukkumaan se ei malttanut mennä. Ääntä ei kuulunut ei minkäänlaista. Oli niin säälittävän näköistä, kun se makasi sokeana kyljellään lattialla ja jalat kävivät vimmatusti. Matka ei kuitenkaan edennyt.

Jossakin vaiheessa laitoimme sen seinää vasten seisomaan. Siitä se lähti pikkuhiljaa eteenpäin ja ryhtyi lopulta kiertämään taloa seiniä pitkin nurkasta nurkkaan. Jossakin vaiheessa tasapaino ja koordinaatiokyky palasivat sen verran, että se pysyi pystyssä ilman tukea.

Nyt se kävelee jo reippaana. Treenit saattavat jatkua tunnista toiseen. Näkökin on palautunut - ei tosin ihan kokonaan. Korkeuseroja on vielä vaikea hahmottaa. Eikä se uskalla tai osaa hypätä muksahtamatta alas sohvalta tai tuolilta. Alakertaan eksyessään se pitää osata hakea sieltä pois. Se ei jostain syystä kiipeä rappusia ylöspäin.

Sankari on parhaillaan unilla pahvilaatikon perukoilla tuvan puolella. Järkytyksestä on jo selvitty ja se uskaltaa uinahtaa itsekseen unille. Toissapäivänä otimme isännän kanssa sen viereemme päiväunille. Siinä välissämme se ryhtyi päivien tauon jälkeen kehräämään. Siinä sydäntemme välissä se pyöri ja hyrräsi. Kävi sitten puskemassa molempia kasvoihin kuin kiitokseksi hyvästä hoidosta.